tiistai 18. toukokuuta 2010

Viikon tapahtumia

Maanantai 10.5

Agilitya. Oli viimeinen kerta, joten pidettiin "kilpailut". Minnillä meni muuten ihan hyvin, mutta kaksi ensimmäistä rataa se oli niin kierroksilla, ettei jaksanut keskittyä. Pöydälle ohjasin sen ainakin kolme kertaa, kun se pomppasi siitä pois.. Mutta loput kaksi meni ihan hyvin, tehtiin ryhmän paras aika. Loppuen lopuksi tulimme toisiksi, kun hitaasti mutta varmasti edenneet Suvi & Sirius-kääpiövillakoira eivät tehneet virheitä.

Tiistai 11.5

ATDn ensimmäinen alkeiskurssikerta. Teimme rengasta ja hyppy+putki yhdistelmää. Minni meni hyvin, onhan se jo näitä tehnytkin. Ainoa, mikä ärsyttää, on se että Minnillä nousee kierrokset kun joku muu menee (erityisesti A ja putki...) Tätä siis harjoitellaan. Ja esteen takana pysymistä.

Keskiviikko 12.5

Koulun jälkeen lähdettiin harjoittelemaan trimmausta Sarin luokse. Sari ajeli ensin yhden tassun -> minä perässä. Yllättävän vaikeaa, kun Minni huomasi heti epävarmuuteni ja ei oikein pysynyt paikallaan. Vaikein kohta oli tassut, ja olen aika ylpeä ettei Minniin tullut yhtään vekkiä.. Ajeltiin siis 7 terällä. Tassut 10 terällä.

Torstai 13.5 - sunnuntai 16.5

Itse lähdin kerhonohjaajien palkintomatkalle Pietariin. Siellä näin kaksikin espanjanvesikoiraa (ainakin hyvin samannäköisiä) Ensimmäinen oli ilmeisesti hylätty, sillä on järkyttävän pitkä turkki. Väri oli vaalean ruskea ja sillä oli kunnon rastat. Toinen on vähän epävarmempi, mutta se oli musta aika pieni, jolla oli 5-7 cm turkkia.
Sirkuksessa vähän järkytyin, kuinka ne kohteli niitä eläimiä. Erityisesti säälitti pantterit, joita nyittiin koko ajan ja karhut jotka ajoivat skootterilla ja mopolla (!!!!). Lisäksi siellä oli neljä norsua, jotka näytti ihan ookoolta, kouluttaja palkitsi niitä koko ajan. Muuten ihan hauska sirkus, pelle oli varsinkin hauska.

Maanantai 17.5

Kompassin agilitya ja harjoiteltiin takaaleikkauksia. Meni tosi hyvin, vaikka ohjasinkin Minnin väärään päähän putkea.

Tiistai 18.5

Minnillä alkoi juoksut, ja sitä on osattu vähän odottaakin, merkkailee joka nurkkaan ja on ihan perässä vedettävä. Ollaan mietitty leikkauttamista, mutta katsotaan nyt..

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kuvia - vihdoin











Tässä pari, kun opettelin käyttämään tuota picasaa..

lauantai 1. toukokuuta 2010

Kompassin agilitya

Unohdin tänne päivittää, mutta viime maanantaina agilityssä harjoiittelimme yhtä juttua; keppejä. Koko kerta oli lähinnä odottelua, mutta idea olikin siinä, että koiralle jää se vähän hautumaan. Siis U-putki - kepit - A. Ohjaaja ei saanut mennä metriä lähemmäs keppejä, eli opetettiin koiraa tekemään kepit itsenäisesti. Ja kun oli mennyt edes yhden keppivälin, kunnon kehut ja palkkaus. Kun oli mennyt kokonaan sen neljän kepin sarjan, pääsi palkinnoksi Aalle. Minnille se oli ISO palkka, ja meinasikin karata sinne monta kertaa. Otettiin vaan uudestaan, ja Minnikin turhautui. HAUHAUHAU. Ärsyttää kun ei tajua. Mutta sitten Minni meni yhden kepin välin kun oikein huidoin ja sanoin/huusin Minnin haukunnan päälle kepit kepit kepit. Kehuin ja annoin palkan (jauhelihaa, ei vielä Aalle). Uudestaan putken kautta kepeille. Nyt Minni meni ne loppuun ihan itse, minä metrin päässä ja annoin jauhelihaa ja luvan mennä Aalle. Otettiin vielä pari onnistunutta, ja jätettiin sitten hautumaan.
Lopuksi otimme vielä yhden kerran jokaiselle koiralle tuon pienen radan pätkän. Jäi ihan mahtavat fiilikset, koirani osaa mennä kepit. No eihän se vielä mikään keppimestari ole, mutta silti!
ATDn agility alkaa tiistaina 11.5, ja ensi viikolla on luento. Vähän harmittaa tuo ajankohta, tiistaisin 20.30-21.30, mutta kesällä se on ihan ok. Nyt on koulussa niin paljon kokeita, että vähän harmittaa tuo. Laskin, että meillä on seuraavan kolmen ja puolen viikon aikana 10 koetta. Minnin kanssa treenaaminen taitaa jäädä vähän vähemmälle..

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Lahti KV

Tänään piipahdettiin Lahdessa, kyydissä Ulla ja Nuno. Tulimme paikalle vähän kahdeksan jälkeen, ja saatiin hyvät häkkipaikat ja harjoitella kehässä.
Etukäteen kuulimme Leila Kärkkään oleva tiukka tuomari joka ei pidä neliömäisistä koirista. Se osoittautui todeksi, Minni sai H:n ja arvostelu on tälläinen;

"Melko neliömäisen vaikutelman antava narttu, jolla hieman lyhyt kallo. Päässä riittävä vahvuus. Sopiva rintakehä ja eturinta. Riittävät kulmaukset. Kovin lyhyt ja luisu lantio. Ahdas takaliike. Etuliike oli. Hieman pehmeä karvapeite. Hyvä käytös."

Kehässä oli kaksi harjoittelijatuomaria, joten yhdessä vaiheessa Minnin päätä tutkiskeli toinen ja takapäätä kopeloi toinen. Kalloa he mittailivat aika tarkasti. Ihan mielenkiintoista tuo lyhyt ja luisu lantio + etuliike oli (öh.. mitä se oli? ylipäätään olemassa vai..?)
Nunolla meni vähän paremmin, EH, mutta tuomari ei siitäkään pitänyt. ROPiksi tuli koira, joka oli viime viikonloppuna voittanut myöskin kun Kärkäs oli sielläkin tuomari.
Kävin kurkkaamassa Junior Handler kehää ja alkoi harmittaa etten itse osallistunut. Kesällä saan kuulemma lainata Nunoa junnuihin, ja syksyllä varmaan menen Minnin kanssa.
Sain juuri tekstarin, että Luca-barbet oli ROP. Onnea sinne suuntaan!

lauantai 24. huhtikuuta 2010

PetExpo

Tänään siis olimme esittelemässä rallya PetExpossa. Ensimmäinen esitys 12.15 ja toinen 16.45, eli aika pitkään jouduttiin siellä olemaan. Minni käyttäytyi tosi nätisti, ja nyt sain varmuutta siihen, että joku päivä niihin avoimen luokan kisoihinkin mennään. Minni siis oli 4/7 kierrosta vapaana, ja meni tosi nätisti. Paikalla oli ihan hirveästi ihmisiä ja onneksi tajusin ottaa kevythäkin mukaan. Ilman sitä ei oltaisi pärjätty. Kevythäkissä Minni vietti suurimman osan päivää, välillä kävimme kiertelemässä. Näkyi paljon tuttuja, mm. Anna, Annina, Ulla ja Nuno, koirakoulu Kompassin väkeä.. Rally-toko liiton standi oli vähän syrjässä, mutta ehkä ensi vuonna vähän paremmassa paikassa.
Kivaa oli, ja ehkä mennään ensi vuonna uudestaan. Huomenna on Lahden näyttely, joka stressaa selvästi enemmän kuin tämä esiintyminen messuilla.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Better :)

Eli parempaan päin. Luulen että niiskuttelu johtui pölystä, koska torstaina (?) kun oli satanut ei Minni enää niiskutellut. Eikä oiskeastaan sen jälkeenkään.

Huomenna on sitten suunta kohti Helsingin Messukeskusta PetExpoon esittelemään rally-tokoa. Voi tulla nykimään hihasta jos bongaa ;) ELi muistaakseni klo 12.15 ja 17.15 oli esittelyt jossain päin messukeskusta. Myös rally-liiton standilla seisoskellaan.

Ja sunnuntaina kohti Lahtea, puoli seitsemän aikaan. Ulla ja Nuno tulevat meidän kyytiin, ja kehät alkaa 9.30. Kuulin kasvattajalta että tuomari, Leila Kärkäs, on tosi tiukka ja tykkää matalista ja pitkä selkäisistä koirista. Ja Minnihän ei ole kumpaakaan. Toivottavasti ei meitä sentään ulos kehästä heitä :DD No ei, ËH olisi kuitenkin aika makea. Saa nähdä.

Minni on alkanut peitsata. Tässä ihan vähän aikaa sitten, huomasin muutama päivä sitten. Etsiskelin sitten fysioterapeutteja, jos sillä on vaikka jotkut lihakset kipeitä. Osaako kukaan suositella ketään?

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Päivitystä tilanteeseen

Aamulla Minni aivasteli selvästi vähemmän, katsotaan nyt miten tilanne kehittyy ;)

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Niisk!

Sunnuntaina oikeastaan alkoi. Minni veti henkeen pari kertaa nenäpunkki tyyliin, ja sitten haettiin taas nenäpunkkilääkettä (ei strongholdia, vaan Advocatea.) Illalla lenkillä alkoi semmonen aivastelu/tuhahtelu. Mutta vain ulkona, ei sisällä. Soitettiin eläinlääkäriin ja sieltä sanottiin, että liikkeellä on jotain kennelyskäntyyppistä nuhaa, jossa nenän limakalvot ärsyyntyvät ja sitten tuhahdellaan ja niiskutetaan. Eli tänpäiväset agit meni siihen.
Sarille soitettiin tänään, ihan vain oli kysyttävää mm. Lahden näyttelystä. Siinä sitten kysyttiin mielipidettä tuohon niiskutteluun. Sarin mielestä se voisi olla jotain siitepöly/katupöly niiskuttelua, kun sitä ei tosiaan ilmene muualla kuin ulkona. Tämmöset diagnoosit saatiin, ja kaksi viimeistä on todennäköisintä. Ja niillehän ei mitään voi tehdä. Jos niiskuttelu jatkuu ulkona eikä lopu, niin kallistun tuon pölyn puoleen, mutta jos loppuu parin päivän sisällä ja niiskuttelee sisälläkin niin eiköhän se tuo flunssa ole.

Kuvaamisesta sen verran, että olen saanut muutaman hyvänkin kuvan, ja laitan ne tänne varmaan pian ;)

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Uusi kamera + match show

Eli "aikaisena rippilahjana" sain eilen Canon EOS 500d:n ja siihen objektiiviksi EF-S 18-200mm. Valovoimaisuus oli muistaakseni ihan hyvä, en nyt löydä missä se lukee. Eli tänään pääsin sillä kuvailemaan Akateemisen Karjakerhon järjestämään mätsäriin. Kuvaus on vielä vähän vaikeaa, kun opettelen vielä mikä nappi on mikäkin. Ohjekirjaakin on tullut luettua. Mätsärissä näimme tuttuja, Piatta + Nasta ja Laura + Leia. Lauralla ja Leialla meni tosi hyvin, sin 1. Minnin kanssa päästiin punaisiin, mutta ei sijoituttu. Myös Piatta sai punaisen, muttei sijoittunut Nastan kanssa.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Rally-toko kisat Porvoossa

Tänään käytiin Minnin kanssa Porvoossa kisaamassa, ja paikalla oli jälleen monta perroa. Olimme 16. ensimmäisestä alokasluokan osasta.
Paikalla oli vesikoira-ihmisistä ainakin Ulla (+Nuno-serkku), Petra (Luka-barbet), Annina (+Joku&Kauko) ja Anna (+Nero). Jokun, Kaukon ja Nunon mielestä Minni oli tosi ihana, ja Kauko taisi vinkua aika paljonkin. Nero-tukkakoiraa ei ainakaan niin paljon kiinnostanut. Minni tuumasi, että Luka oli ihan hirviö, vaikka Luksu onkin tosi kiltti. Luka hyppii ihanan kiltisti vasten, ei kaada vaikka onkin niin iso koira.
Rata oli ihan ok, ei mitenkään kauhean vaikea. Minni joutui odottelemaan aika pitkään, mutta kokeilin vähän liikkeitä, ja se meni tosi innoissaan. Radalla se vähän löntysti ja haahuili.. No, ei se mitään, jännitin enemmän kuin viimeksi. Tuloksena 93 pistettä, ja luokkanousu avoimeen luokkaan. Avointa pitäisi alkaa nyt treenailemaan.. Anninan Kaukokin nousi avoimeen, ja Jokuhan avoimessa olikin jo. Laitan nuo tarkemmat tiedot noista pisteistä, kunhan saan Annalta arvostelulomakkeen.
Kotona on väsynyt koira, ja huomenna pitkästä aikaa agilityä.