perjantai 22. elokuuta 2008

Kuulumisia parilta viikolta...

Blogiin kirjoitteleminen on jäänyt vähän vähemmälle koulun alkamisen takia.

Pari viikkoa Minnin nisät ovat turvonneet jo melko isoiksi ja lievää väsymystä ja masentuneisuutta on Minnillä. Toivottavasti Minni piristyy pian, nyt tuntuu että tyttö vain nukkuu :S Minni ei aina tule edes tervehtimään kun tulee kotiin, vain heiluttaa häntää. Ja nukahtaa pian taas. Tämän aamuisella metsälenkillä Minni ei ollut todellakaan oma itsensä. Kulki perässä, lähti jaloista vain kun heitti keppiä, eikä silloinkaan kovin innokkaasti.
Onko meillä joku uninen masentunut teinikoira? Siltä se alkaa vähän vaikuttaa, kun pieniä murinoita esiintyy esim. autoon menemisen yhteydessä. Sellanen "En mä halua, mä haluan tonne"- murina ja ilme. Mutta ei sen enempää.

Eilen Minni piristyi horroksestaan ja lähdin Nuppu-cockerin ja omistajansa kanssa pellolle riehumaan. Tuo veti hirveet hepulit ja hyppi ja riehui yksikseen. Nuppu tapittaa samalla kiltisti minua silmiini makkaran toivosta. Vihdoin Minnikin tajusi, että ruokaa on tarjolla ja hepuli loppui. Minni väsyi hepuloinnista, eikä mikään ihme kun niin kovaa juoksi. Kyllä Nupunkin kanssa lopuksi leikittiin ihan hyvää vauhtia.
Nuppu on yksi Niistä Koirista, joiden kanssa Minni leikkii ihan kunnolla. Vaikuttaakohan se että tapasimme Nupun ensimmäisen kerran kun molemmat koirat olivat irti pellolla? Kun siellä oli paljon tilaa eikä ollut ahtaassa koirapuistossa..
Lenkin lopuksi näimme Minttu-perron ja Lumi-lagoton omistajineen. Minni oli jo aika väsynyt eikä ollut yhtään niin innostunut kuin Lumi.

Nyt Minni on tosi väsynyt ja nukkuu vain (Niin hassussa asennossa, että omistajaa naurattaa)ihmeellisissä asennoissa..

Pariviikkoa sitten tullut palkeenkieli on parantunut tosi hyvin eikä haavan kohdalla ole mitään. Tai siis ei näytä siltä että siinä olisi ollut haavaa pitkään aikaan. Pieni arpi vain.

Tokoa ei olla hirveästi nyt treenattu, mutta keskiviikkona siihen tuli muutos. Otin takapihalla sivulletulo-harjoituksia nälkäisen koiran kanssa. Kaksi ensimmäistä oli ihan hyviä, ei mitään ihmeellistä. Kolmannella kerralla tuo tuliin niin nopeasti sivulle, että yli puolet herkuista sille. Vaikka oli nopea sivulletulo, se istui myös tosi hyvässä asennossa. Eilen otin lenkille rauhallisella hiekkatiellä pari maassa pysymistä. Ne meni tosi hyvin, ja tänään varmaan otetaan vielä joitain sivulletuloja. Olen aika ylpeä Minnistä, kuitenkin tyttö on vasta vain vajaa 11kk..