maanantai 29. kesäkuuta 2009

Ja lisää leireilystä

Eli lauantaina jäin matkaan.
Kävimme hotellissa syömässä, ja kun tulimme takaisin, käytävälle asti kuului ulinaa. Maggie´hän se siellä ulisi, ja Minni näytti vähän kärsivältä. Menimme vielä lyhyelle lenkille ja sen jälkeen ohjelmassa oli Maggien pieni pesu ja harjaussessio. Omistaja oli kehottanut meitä pitämään Maggie boxissaan yöt ja ajat jolloin emme olisi sen kanssa. Oli kulma tuhonnut muutaman kerran hotellihuonetta...
Aamulla pääsimme jatkamaan matkaa, ja kahdeltatoista olimme perillä. Perillä satoi vähän aikaa, mutta onneksi alkoi aurinko paistaa pian. Mökki, johon meidät aitettiin asumaan oli pieni. Kaksi kerrossänkyä, pieni jääkaappi, pöytä ja pieni kaappi. Hyvä että saimme mahdutettua koirien häkit ja omat tavarat sinne, kunnes meille kerrottiin että meille tulee vielä yksi kämppis. Onneksi ei tullut isoa koiraa, vaan toinen amerikancockeri (kesäturkissa) Sohvi ja omistajansa Heta. Kun koirat jäivät yksin ensimmäisen kerran, huomasimme että Minni on ihan hiljaa, ja Maggie inisee -> Sohvi alkaa ulvoa -> Maggie alkaa ulvoa. Minni näytti aina vähän tylsistyneeltä kun kävin katsomassa.
Leirillä menimme ensin temppukoulutukseen, mutta koska oli niin järjettömän kuuma, ja unohdin veden, ei oikein voinut tehdä mitään. Paitsi että Minni oli niin kuumissaan että kierähti ensimmäisen kerran elämässään selän ympäri viileällä nurmikolla. Ainakin kotona aletaan opettelemaan kasia. TOKOssa oli vain pari minun lisäkseni (siis leirillä 74 leiriläistä) jotka olivat opettaneet koiralleen TOKO liikkeitä. No, se oli aloittelijoiden leiri, joten ei sille voi mitään. Harjoiteltiin katsekontaktia ja maassa pysymistä.
Seuraavina päivinä meillä oli sekalaista ohjelmaa ilman koiria ja niiden kanssa, ja koulutuksissa oli TOKOn ja temppuilun lisäksi agilityä (jee) ja juniorhandleriä. Jh:sta saimme paljon vinkkejä joista on varmasti vielä hyötyä. Agilityssä oli vähän tyhmää, ettei koiraa voinut päästää irti, mutta Minnille alkoi löytyä vauhtia, erityisesti kepeillä, kun hihkuin koko ajan etttä mahtavaa mennään kepeille. Tietysti vielä käsiavuilla, mutta Minni on tainnut tajuta sen idean ;D Kokeilimme myös ihan hyppyjä ja putkea jotka menivät loistavasti. Yritän kovasti miettiä, että menenkö agility A- vai B-kurssille, vaikka meille suositeltiin B:tä. Mutta jos ne muuta koirat osaa jo kaiken jaja..
Kokonaisuudessaan leirillä oli tosi mahtavaa ja voitimme jopa ryhmäkilpailun ryhmämme kanssa (neljä amerikancockeria (leirillä olleista viidestä) ja yksi normi cockeri + Minni). Minni oppi leirillä tulemaan toisten koirien kanssa paremmin toimeen, ja muitakin perroja tavattiin. Even Cara oli aika paljon Minnin oloinen, vieraat ei juuri kiinnostaneet. Cara oli muutenkin todella samanlainen kuin Minni, ja tulivat Minnin kanssa hyvin toimeen. Siis istuivat vierekkäin välittämästä toisistaan :).
(Kone ei suostu lisäämään kuvia, laitan myöhemmin)

2 kommenttia:

May kirjoitti...

Mukavaa että Minni nauttii ja opitte molemmat uusia asioita! Kiva kuulla että kepit jo sujuvat. Toivottavasti saatte jotain irti myös TOKOsta.

May kirjoitti...

Päivitystä odotellaan :) Miten leiri meni? Mitäs muuta olette puuhastelleet? Milloinkas sisarukset ja serkukset voisivat tavata leikkitreffien merkeissä? Rapsutuksia Minnille!