torstai 15. tammikuuta 2009

Juoksut..?


Rankan lenkin jälkeen jaksaa pysyä hetken paikallaan seisoskelemassa

Minni on ollut nyt muutaman viikon "masentunut" ja epäilimme juoksuja syyksi. Siksi emme päässeet treffaamaan Cabaa ja Taraa, jotka siis ovat Minnin sisaruksia.
Minnillä ei ole juoksut kuitenkaan alkaneet, ja jotkut urokset ovat todella kiinnostuneet Minnistä (=normaalia enemmän) ja toiset eivät ollenkaan.
Eilen pelästyttiin kovasti, kun Minni oli tehnyt löysän kakan veljeni lattialle. Kakassa oli verta, muttei kovin paljon (onneksi). Eilen Minniä ei viety eläinlääkäriin, koska oli niin myöhä ja Minni ei käyttäytynyt mitenkään erikoisesti.
Tänään koulusta tullessani ei tyttö ollut tehnyt kakkaa, eikä kulma lenkilläkään tehnyt (veli kävi). Tuntuu että Minnillä on välillä kaikki tosi hyvin vatsassa ym. mutta sitten yhtäkkiä tälläistä. Onko kellään kokemuksia..?
Täytyy myöntää, että esim. Vanukkaan (eräs käyttäjä Vesikoirat Forumissa) sairas kertomukset nousevat mieleen Minnin sairastellessa.

Vähän keveämpää nyt tähän loppuun. Minniä on leikelty (siis karvoja) vähän sieltä sun täältä, "parrasta", korvista, kainaloista (takut) ja silmänympäryksistä. Raukka ei siis muistuta ihan kauheasti perroa. No, kyllä se vielä tunnistetaan kadulla, mutta haluaisin trimmata karvan. Loppu perhe on tätä vastaan, joten luultavasti Minni saa pitää karvansa - ainakin kunnes pakkaset loppuu. Minnillä on takkuja lavoissa, kaulassa, kainaloissa, haaruksissa ja pepussa. Lähinnä niiden takia turkki lähtee niin pian kuin säät (ja perhe) sen sallivat.


Minni ja Minnin kaveri Nuppu-cockeri pellolla juoksemassa viikko sitten

Ei kommentteja: